Tämä resepti on omistettu kaikille pashafaneille kuten itseni. Pashasmoothie maistuu ihan pashalta, mutta ei tarvitse valuttaa tai muotittaa mitään :D! Pashan maku tulee appelsiinista, sitruunasta, rusinoita ja vaniljasta.

MISTÄ PASHASMOOTHIE VALMISTETAAN?
Tarvitset pashasmoothien valmistukseen:
- Soijarahkaa
- Appelsiinia
- Sitruunaa
- Rusinoita
- (Aprikooseja)
- Vaahterasiirappia tai hunajaa
- Vaniljaa

PERINTEISEN PASHAN VALMISTUS
Perinteinen pasha syntyy kuumentamalla rahkamassaa lähes kiehuvaksi tai kiehuvaksi. Näin valmistettu säilyi hyvin ja pasha voitiin valmistaa hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Kuumennettua pashaa tehtäessä voi ja sokeri vaivataan ensin sekaisin, ja sitten joukkoon sekoitetaan muna ja rahka, sekä reseptistä riippuen kerma, smetana ja vanilja. Seuraavaksi massaa kuumennetaan vähitellen samalla esimerkiksi puulastalla sekoittaen niin, että massa sulaa ja pysyy tasaisena. Kuumennus voidaan tehdä vesihauteessa olevassa astiassa tai suoraan kattilassa. Kuumennus lopetetaan kun rahkamassa höyryää ja alkaa saeta; kattilan ollessa levyllä massa voi alkaa kiehahtaa muutaman kuplan verran. Eräs ohje neuvoo tekemään ristinmerkin pashaa valmistettaessa ja keittämään pashaa, kunnes siitä kuuluu ääni “Pf-f-f”. Seuraavaksi massaa jäähdytetään; kuumennettu pashamassa paksunee yleensä selvemmin vasta riittävästi jäähtyessään. Jäähtymistä voidaan nopeuttaa upottamalla kuumennettu pasha kattilassaan kylmällä vedellä tai lumella täytettyyn pesualtaaseen tai isompaan astiaan. Kuiva-ainekset kuten mantelirouhe ja mahdolliset kuivahedelmät sekoitetaan ainakin osittain jäähtyneeseen massaan. Joissain ohjeissa kerma lisätään mukaan vasta tässä vaiheessa vaahdotettuna. Joidenkin ohjeiden mukaan massa kumotaan muottiin lämpimänä; toisten mukaan se voidaan jäähdyttää niin että massa sakenee tuntuvasti ennen muottiin siirtämistä.
LÄHDE:WIKIPEDIA
Onneksi tämä pashasmoothie ohje on tosi helppo, eikä vaadi kuin pyöräytyksen blenderissä :D!
MUITA SAMANKALTAISIA RESEPTEJÄ JOISTA VOISIT PITÄÄ
Pashasmoothie
vegaaninen, gluteeniton | 2 pientä annosta
- 400ml (soija)rahkaa esim.alpro go on⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
- 1 luomuappelsiini⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
- 1 luomusitruuna⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
- (luomu)rusinoita⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
- (aprikooseja)⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
- vaahterasiirappia (tai hunajaa)⠀
- vaniljaa
- Pese sitruuna ja appelsiini hyvin.
- Raasta kuorta varovasti, älä raasta valkoista osaa joka on kitkerää.
- Laita rahka blenderiin, lisää kuoriraastetta pieni hyppysellinen kerrallaan. Sekoita ja maistele. Voit lisätä myös vähän puristettua appelsiinimehua/sitruunamehua kuoren sijaan/lisäksi, mutta varo ettet vetistä liikaa. Mitä vähemmän nestettä, sitä rahkaisampaa.
- Lisää 2rkl rusinoita ja teelusikallinen makeutusta. Sekoita blenderissä ja maista. Lisää halutessasi muutama aprikoosi ja tilkka vaniljaa. Valmista tarjoiluun!⠀⠀