Yhteistyössä Siemenrapeat
Kun pitäisi saada jotain nopeaa välipalaa, voi ideat olla välillä hukassa tai toistaa itseään.
Kerään tälle sivulle hyviä välipalanäkkäri-vinkkejä, joista voit ammentaa inspiraatiota omiin välipaloihisi ☺️.
Mansikka-mozzarella siemennäkkärit

gluteeniton
Mielettömän helpot ja näyttävät herkut esim. juhannuspöytään! Sopivat myös arkiherkutteluun.
Mansikka-mozzarella siemennäkkärit
- Siemenrapeat gluteeniton siemennäkkäri
- Mozzarellaa
- Mansikoita
- Basilikaa
- Balsamico-siirappia ja/tai hunajaa
- Voit paistaa mansikoita uunissa halutessasi. Silloin mansikoista tulee entistä makeampia. Tee se näin: viipaloi mansikat ja levitä niille hiukan hunajaa. Paista uunissa 200 astetta noin 5-10min.
- Viipaloi mozzarella ja revi basilikasta lehdet. Levitä mozzarella näkkäreille ja lisää basilikaa sekä (paistettuja) mansikoita. Kruunaa lorauksella balsamico-siirappia tai hunajaa.

Villivoima-siemennäkkärit

(vegaaninen), gluteeniton
Villiyrttien kerääminen on ihanan terapeuttista puuhaa, kunhan on tarpeeksi suojautunut punkeilta :D. Voi nauttia luonnosta ja auringosta, samalla kun bongailee parhaita villiyrttejä!
Villivoima-näkkäreihin tulee villiyrttihakkelusta, johon voit upottaa mitä tahansa syötäviä villiyrttejä: Vuohenputkea, voikukanlehtiä, poimulehteä, ketunleipää, piharatamoa jne. Erityisesti suosittelen porkkanan-ja persijan sekoitukselta maistuvaa vuohenputkea. Voikukanlehtiä kannattaa lisätä vain muutama ja sellaisia pyöreälehtisiä. Ne ovat vähemmän kitkeriä. Villiyrttihakkelukseen voi lisätä myös pinjansiemeniä tai mantelirouhetta sekä ravintohiivahiutaleita tai parmesaania.
Villivoima-siemennäkkärit
- 50g villiyrttejä (vuohenputkea, voikukanlehteä, poimulehteä, ketunleipää jne.)
- 2rkl oliiviöljyä
- 1tl punaviinietikkaa
- suolaa ja mustapippuria
- 1rkl ravintohiivahiutaleita tai parmesaania
- (½ raastettu valkosipulinkynsi)
- (1rkl pinjansiemeniä tai rouhittua mantelia)
- Siemenrapeat gluteeniton kaura & auringonkukka siemennäkkäreitä
- Huuhtele ja kuivaa villiyrtit.
- Hienonna ne veitsellä hienoksi ja laita kulhoon.
- Lisää oliiviöljy, punaviinietikka ja ripaus suolaa ja mustapippuria.
- Sekoita ja lisää ravintohiivahiutaleet tai parmesaani. Voit halutessasi paahtaa joukkoon pinjansiemeniä tai lisätä mantelirouhetta. Puolikas valkosipulinkynsi tuo vahvaa makua, mutta jos rakastat valkosipulia, lisää sitäkin!
- Lusikoi siemennäkkäreiden päälle ja nauti!

Parsa-ricotta

Parsa-ricotta siemennäkkärit
gluteeniton
Herkulliset parsa-ricottavälipalanäkkärit valmistuvat nopeasti ja vain muutamasta raaka-aineesta. Siemennäkkärit, ricotta, päärynä ja parsa kietoutuvat ihanaksi makuelämykseksi. Voit tarjota näitä näyttäviä näkkäreitä myös vaikkapa brunssilla tai juhlapöydässä.
- Siemenrapeat kaura ja auringonkukka siemennäkkäreitä
- Parsaa (2kpl syöjää kohti)
- Voita
- Öljyä
- Mustapippuria
- Suolaa
- (sitruunankuorta)
- Ricottaa
- Päärynää
- Lorauta paistinpannulle pieni määrä öljyä ja nokare voita. Leikkaa parsoista kovat kannat pois ja leikkaa jäljelle jäävä osa näkkärin pituiseksi. Paista parsoja pannulla rasvassa noin 10min.
- Viipaloi mandoliinilla tai veitsellä päärynästä ohuita suikaleita. Levitä siemennäkkäreille ricottaa, lisää päärynäviipale ja muutama parsan varsi. Rouhi päälle mustapippuria ja ripottele suolaa. (Voit myös raastaa päälle hieman sitruunankuorta). Tarjoa heti!

Maapähkinävoi-omena

Maapähkinävoi-omena välipalanäkkärit
vegaaninen, gluteeniton
Nämä välipalanäkkärit valmistuvat käden käänteessä! Tarvitset vain 3 ainesosaa:
- Maapähkinävoita (sokeritonta)
- Omenaa
- Siemenrapeat Chia&kvinoa siemennäkkäreitä
- Levitä näkkäreille maapähkinävoita. Viipaloi pestyt omenat ohuiksi viipaleiksi ja lisää maapähkinävoin päälle. Nauti!

Punajuurihummus-vuohenjuusto siemennäkkärit

#gluteeniton | 4 annosta
Punajuuri ja vuohenjuusto ovat ihana yhdistelmä. Tee punajuurihummusta valmiiksi jääkaappiin, varaa vuohenjuustoa ja siemennäkkäreitä niin saat valmistettua nopean välipalan.
Punajuuri-vuohenjuusto näkkärit
- Siemenrapeat kaura ja auringonkukka- siemennäkkäreitä
- Vuohenjuustoa
- Punajuurihummusta (ohje alla tai osta valmiina)
Punajuurihummus
- 1 pieni kypsä punajuuri
- 1prk valmiita kikherneitä
- 1 rkl tahinia
- 4rkl oliiviöljyä
- 1/2 sitruunan mehu
- 0,5dl vettä
- 1/4tl juustokuminaa
- 1 valkosipulinkynsi
- 1/2tl suola
- Huuhtele ja valuta kikherneet. Kaada ne monitoimikoneeseen tai tehokkaaseen blenderiin ja lisää muut ainekset. Soseuta. Lisää vettä tarvittaessa ja oikeanlaisen koostumuksen aikaansaamiseksi.

Siemennäkkärit valkopapu-avocadotahnalla ja kananmunalla

Tarvitset siemenrapeat siemennäkkäriä, avocado-valkopaputahnaa ja kananmunia. Lisäksi voit laittaa päälle esim. ituja tai muuta vihreää.
Keitä kananmunat mielesi mukaiseksi, esim. näin. Sillä aikaa kun kananmunat jäähtyvät, voit tehdä avocado-valkopaputahnan (ohje alla). Levitä siemennäkkäreille tahnaa, halkaise päälle kananmunat ja ripottele päälle vähän suolaa. Kruunaa komeus iduilla tai muulla vihreällä 😋👌.
Avocado-valkopaputahna
- 1 kypsä avocado
- 1dl kypsä valkopapu
- n.1tl suolaa
- 1/2 limen mehu
- 1 valkospulinkynsi
- tuoretta basilikaa
- mustapippuria
- Tarvitset tähän teholeikkurin (Tässä hyvä ja edullinen vaihtoehto)*, monitoimikoneen (esim. tämä) * tai sauvasekoittimen
- Soseuta kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi
* Sisältää affiliate-linkkejä. Olen merkinnyt tähdellä tuotteet joita suosittelen. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit huoletta tutustua tuotteisiin. Mikäli päädyt ostamaan mainostamani linkin kautta, minulle maksetaan siitä pieni komissio.
